
Muoviteollisuus ry:n jäseninä voivat olla
- osakeyhtiöt ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka toimivat muoviteollisuudessa
- osakeyhtiöt ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka käyttävät tuotannossaan
muoveja raaka-aineenaan ja jalostavat sitä
- muut muoviteollisuutta lähellä olevat osakeyhtiöt tai oikeuskelpoiset yhteisöt
Yhdistys voi ottaa toimintaansa mukaan myös oikeuskelpoisia yrityksiä ja yhteisöjä, joiden päämäärät eivät ole ristiriidassa yhdistyksen sääntöjen kanssa ja jotka maksavat erillistä yhdistyksen hallituksen hyväksymää liitännäisjäsenmaksua.
Jäseneksi hakeutuminen
Jäsenyyttä voi hakea Muoviteollisuus ry:n hallitukselle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella. Lisätietoa jäseneksi liittymisestä antaa toimitusjohtaja Vesa Kärhä,
etunimi.sukunimi
plastics.fi
Muoviteollisuus ry on myös Kemianteollisuus ry:n jäsen erityisesti työmarkkina-asioissa. Niinpä jäsenhakemus osoitetaan samalla Kemianteollisuus ry:n hallitukselle.
Elinkeinoelämän järjestäytyminen on toteutettu toimialaliitto- ja keskusliittotasolla. Muoviteollisuus ry:n sääntöjen mukaan jäsenyrityksen tulee olla myös Elinkeinoelämän keskusliiton jäsen.
Tietojenantovelvollisuus
Voidakseen palvella jäsenyrityksiä jäsenmaksua vastaavalla tavalla, keskusliitto ja toimialaliitot tarvitsevat yritykseltä vuosittain tietyt perustiedot. Valtaosaltaan ne ovat yrityksen edellisen vuoden tilinpäätöksessä.