Ilman muoveja ihminen vasta kuluttaisikin

Muovien korvaaminen muilla materiaaleilla lisäisi läntisen Euroopan energian kulutusta 22,4 miljoonaa öljytonnia vastaavalla määrällä vuodessa. Muovien poisto merkitsisi maanosan kasvihuonepäästöjen lisääntymistä vähintään 97 miljoonalla tonnilla. Määrä vastaa noin 30 % koko EU 15 – alueen Kioto -sopimuksen vähennystavoitteesta vuosina 2000…2012. Näin on laskenut ympäristölaskentaan erikoistunut itävaltalainen GUA (Gesellschaft für umfassende Analysen GmbH).

Muovit ovat energiatehokkaita
Tutkimusta tehtiin maaliskuusta 2003 tammikuuhun 2005. Pohjana oli 174 muovituotetarkastelua, edustaen mahdollisimman kattavasti koko laajaa tuotekenttää. Mukana oli pakkauksia, ajoneuvojen osia, sähkölaitteita, rakennustuotteita sekä terveydenhuoltovälineitä. Resurssien kulutusta ja niiden aiheuttamia ilmastonmuutoksia tarkasteltiin koko elinkaaren matkalta. Alkaen valmistuksesta käytön kautta, aina tuotteen jätehuoltoon asti. Muovien energiatehokkuus ilmeni joka portaassa.

Tutkimuksessa todettiin, että 19 % muovituotteista ei ole käytännössä korvattavissa muilla materiaaleilla. Tällaisiksi mainittiin autojen turvatyynyt, sähkönjohtimen eristemateriaalit ja osa lääkeannospakkauksista. Niissä tuoteryhmissä, joissa muovien poisto olisi suorituskyvyn tai kriittisten ominaisuuksien puitteissa jollain tavoin toteutettavissa, tarvittaisiin yhtensä 26 % enemmän energiaa vastaavan tuotteen tekemiseksi.
Pakkausten osalta muovien tuoma energian säästö on suurinta. Käytännössä kaikilla sektoreilla havaitaan muovien avulla saatavan aikaan enemmän vähemmällä. Olipa sitten kysymys kuljetusvälineistä, sähkölaitteista tai rakennustuotteista, kuten muoviputkista.

Muovit säästävät
GUA -tutkimus osoitti myös, että yhä jatkuva siirtymä muista materiaaleista muovin käyttöön tuo kyllä hyötyä ja resurssien säästöä. Kuitenkaan valmistusmateriaalien muutokset tuotannossa eivät yksin riitä eriyttämään taloudellista kasvua ja resurssien kulutusta eri suuntiin kehittyviksi, eli saavuttamaan niin sanottua irti kytkentää. Tämä johtuu siitä, että tuotteiden käyttövaihe on n. 40 % koko tuotteen energiavaikutuksesta ja siellä muovin avulla saavutettava säästö on myös kaikkein merkittävintä.

Monissa tuotteissa, kuten rakennuseristeissä, käytönaikainen säästö on todella paljon isompi kuin niiden valmistusvaiheen resurssien kulutus. Paikoin jopa niin iso, että GUAn mukaan voidaan jo havaita kasvun ja kulutuksen irti kytkeytymistä. Esimerkiksi jos muovisia lämmöneristeitä valmistetaan ja asennetaan paremman lämmöneristyksen saavuttamiseksi 5 % nykyistä enemmän, niillä voidaan saavuttaa jo vuodessa kolminkertainen energiansäästö kuin mitä on lisävalmistuksen vaatima energianlisäys. Siis enemmän tuotantoa - vähemmän energiankulutusta.

GUA- raportin nimi on “The contribution of plastics to resource efficiency”.
© Copyright Muoviteollisuus ry, All rights reserved.